Tapahtumat Lisatietoa

 

Järjestäjät

 

Aukusti on kulttuuritapahtuma, jossa värikkäät osaset nuorisokulttuurin eri aloilta nivoutuvat hyväntuuliseksi kokonaisuudeksi: konsertteja, kisailuja, markkinat, ja niin edelleen! Aukusti-viikko viihdyttää paitsi lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia, myös aikusempaa väkeä.

 

Aukusti-tapahtuman tausta-ajatuksena on saada nuoret ja nuoret aikuiset mukaan vaikuttamaan paikkakuntansa viihtyvyyteen ja kulttuuriin. Haluamme ylläpitää paikallista talkoohenkeä ja yhteisöllisyyttä.

 

Aukusti tullaankin toteuttamaan lähes kokonaan etelä-pohjalaisten seinänaapurikuntien 15-30 -vuotiaiden nuorten vapaaehtoistyöntekijöiden voimin. Jalasjärven Nuorisovaltuusto kantaa osaltaan isoa vastuuta tapahtuman suunnittelusta ja toteutuksesta. Kiitollisena saamme vastaanottaa myös Jalasjärven aikuisväestön sekä yritysten apua ja tukea.

 

Aukusti-tapahtuman järjestänä toimii Jalasjärveläinen Mukula ry. Aiemmin lähinnä Mukula-tapahtuman taustajärjestönä vaikuttanut Mukula ry on toiminut merkittävänä tahona maakuntamme lasten ja nuorten kulttuurityössä viimeisen 20 vuoden ajan. Lisäksi Mukula ry on järjestänyt lapsille lukuisia valtakunnallisia runo- ja laulukilpailuja.

 

 

Tapahtumapaikat

 

Aukusti-alueen löydät Lamminjärven rannalta Jalasjärven keskustasta.

Aukustin muut tapahtumat sijaitsevat keskustassa, noin 5 minuutin kävelymatkan päästä Aukusti-alueelta.

Tapahtuma-alueen läheisyydessä on tapahtuman aikana molempina iltoina taksitolppa.

 

 

Myyntialueet

 

Aukustissa on myynti-alue, jonne tuote- ja ruokamyyjät voivat tulla tarjoamaan tuotteitaan.

 

 

Aikataulut

 

Eri tapahtumien aikataulut löydät virallisesta esitteestä, julisteista ja internetsivuilta ohjelma -osiosta.

 

 

Liput

 Liput:

PE   18e

LA   22e

2 PÄIVÄÄ   35e

Lasten konsertti - HEVISAURUS 10e 

 

 

Kuinka Jalasjärvelle


Jalasjärvi sijaitsee Valtatie 3:n varrella. Paikalle pääset kätevästi omalla autolla tai linja-autolla. 

LINJA-AUTO: aikataulut ja lähtöpaikat voi tarkistaa kätevästi matkahuollon sivuilta.

OMA AUTO: Tapahtuma-alueen osoite on Koulutie. Kartasta voit tarkemmin etsiä ajo-ohjeet paikanpäälle. 

 

Majoitus

Jalasjärvellä majoitusta tarjoaa hotelli Valtatie 3. Lisää infoa voit katsoa tästä.

Lisää tietoa Jalasjärven majoitusmahdollisuuksista voi etsiä esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan matkailun sivuilta täältä.

 

 

Turvallisuus

 

Suositusikäraja Aukustirockiin on 13 v. Sitä nuorempien olisi hyvä liikkua huoltajan seurassa.

 

Saapuessasi Aukusti-alueelle ennakkolippusi vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeella pääsee takaisin alueelle vain, jos se on ehjä ja ranteessasi.On ehdottomasti kiellettyä tuoda alueelle aseita, teräaseita ja muita teräviä tai vaarallisia tavaroita.

 

Niinikään on kiellettyä tuoda alueelle muovi- ja lasipulloja, tölkkejä, sekä suljettavia astioida (kuten taskumatteja). Aukusti-alueelle pääsy edellyttää vapaaehtoisen turvatarkastuksen läpikäymistä.

 

Mosh pit eli tukanheiluttelupiste: Ettei kukaan loukkaannu fyysisesti tai psyykkisesti, on moshaukselle varattu oma paikka yleisön joukossa. Alue on n. 5 metrin päässä lavan keskiosasta suoraan eteenpäin. Muualla moshausta katsotaan pahalla silmällä ja se keskeytetään.

 

 

Anniskelu ja pullot

 

Omien alkoholijuomien tuominen alueelle on ehdottomasti kielletty! Myös kaikenlaisten muovi- ja lasipullojen, tölkkien, suljettavien astioiden (kuten taskumattien) ja pakkauksien tuominen alueelle on kielletty. Aukusti-alueelle pääseminen edellyttää vapaaehtoisen turvatarkastuksen läpikäymistä. Tämä tehdään teidän oman turvallisuutenne ja artistien turvallisuusmääräysten takia.

 

Perjantaina ja lauantaina alueella on rajattu anniskelualue. Anniskelualueelle on 18 vuoden ikäraja. Kaikki alaikäisten hallusta löytyvät alkoholijuomat hävitetään niin Aukusti-alueella kuin sen välittömässä läheisyydessä.

 

 

Portit

 

Aukustialueen sisäänpääsyportti sijaitsee koulutien puolella.

 

 

Narikka

 

Aukustialueen pääportin läheisyydessä sijaitsevaan narikkaan voit jättää ylimääräiset kantamuksesi. Narikka maksaa 2€/takki tai reppu. Narikassa ei käy kortit, joten varaa käteistä mukaasi.

 

 

Pankkiautomaatit

 

Pankkiautomaatit sijaitsevat Jalasjärven keskustassa Osuuspankin pihassa ja K-Supermarketin piahassa (abc:n vieressä). Varaathan siis riittävästi käteistä mukaasi! 

 

 

Ensiapu

 

SPR:n päivystys Aukustialueella tapahtuman ajan.

 

 

Aukustipaidat

 

Aukustialueelta ja Aukustikaupasta voit ostaa oman päheen Aukustipoika t-paidan! Paidan voit ostaa jo ennakkoon. Katso lisää Aukustikaupasta.

 

 

Vapaaehtoistyö

 

Tarvitsemme tapahtumaan runsaasti talkootyöntekijöitä erityisesti järjestyksenvalvojiksi sekä alueen rakennus- ja purkutehtäviin.



Työskentelemällä toisena Aukusti-iltana saat
- ilmaisen lipun vapaaillallesi
- Aukusti T-paidan
- ruoka- ja juomalipun


Lisätietoja järjestyksenvalvojan tehtävistä:
  mikko(ät)aukusti.fi

 

 Lisätietoja muista talkootehtävistä:
  anu(ät)aukusti.fi

 

 

Aukusti Postituslista

Nimi:


Sähköposti: