Tapahtumat Lisatietoa

Historia

 

Historia osioon tulossa kattava läpileikkaus Aukusti -tapahtuman synnystä, tapahtumista, esiintyjistä ja muista mieleenjääneistä kommelluksista. Pysyhän kanavalla tai liity Aukustin sähköpostilistalle, niin kuulet ensimmäisenä päivityksistä ja Aukustin tapahtumista.

 

Lue mitä tapahtui aivan ensimmäisen Aukusti-tapahtuman aikaan.

vuosi 2009 2008 2007 2006 2005 2004 2003 2002 2001 2000

 

Miten Aukusti sai alkunsa?

 

Kunnanhallituksen kokoushuone 18.2.1999 klo 18.00

 

Jalasjärvelle perustettiin suurella innolla  syksyllä  1997 nuorisovaltuusto, joka aloitti
virallisesti toimintansa  tammikuussa 1998. Nuorisovaltuustolla eli Jannulla ja nuorisotoimella on ollut tapana kutsua kunnan johtoa ja johtavia luottamushenkilöitä
yhteisiin keskustelutilaisuuksiin, jossa on keskusteltu kaikenlaisista nuoriin liittyvistä asioista yhtenä tärkeänä asiana nuorten vapaa-ajanvietto ja viihtyminen Jalasjärvellä.

 

Yhteisessä neuvottelussa istuttiin sitten myös helmikuun 18. päivä 1999 kunnanhallituksen huoneessa, jossa  jannulaisten lisäksi olivat läsnä kunnanjohtaja Antti Rantakokko, hallintojohtaja Ahti Arokallio ja minä. Keskustelun pääaiheena oli, että mitä uutta toimintaa voitaisiin järjestää nuorille  yhdessä nuorten itsensä kanssa.

 

Tässä muutamia muistiosta kerättyjä ideoita

  • jokin isompi nuorisotapahtuma, jolla saadaan nuoret liikkeelle kertarysäyksellä
  • säpinää!!!
  • konsertti, disco, bänditapahtuma…
  • omia ja maakunnan bändejä esiintymään
  • Lamminjärvi olisi hyvä paikka
  • nuorisoteatteri takaisin
  • enemmän ilmaisutaitoa kouluihin
  • katukorista………

 

"Aukustin syntysanat"

 

Keskustelun kuluessa lausuttiin sitten mm. seuraavaa, jota minun mielestäni voitaisiin pitää myös jopa  Aukusti-tapahtuman syntysanoina: 

 

  • kun lapsille on ollut jo pitkään oma MUKULA –tapahtuma, niin nuorillekin voitaisiin ruveta järjestämään esim. elokuussa oma tapahtuma, joka voisi olla samalla koulujen  aloitustapahtuma
  • meillä täällä jalasjärvellä on niin paljon hyviä nuoria soittajia, laulajia, tanssijoita ja näyttelijöitä, että voitaisiin  tehdä vaikka nuorisomusikaali
  • moni nuori on sekä kiinnostunut että osaa  hoitaa Wilholan äänentoisto- ja valolaitteita, he voisivat hoitaa musikaalin äänentoiston ja valot
  • Jalasjärvellä on niin paljon erilaisia harrastusmahdollisuuksia, että niitä voitaisiin esitellä tapahtumassa myös, jopa erilaisin näytöksin ja samalla se voisi olla järjestöjen toiminnan  syksyn aloitustapahtuma
  • järjestetään Jalasjärven vapaa-ajanmessut !!!

 

Niin, tällaisia ajatuksia ja ideoita siinä palaverissa toisiaankin tuli esille.  Talven ja kevään  aikana keskusteltiin sitten mm. vapaa-aikatoimen työntekijöitten ja nuorisovaltuuston  kokouksissa vapaa-ajan messujen järjestämisestä, mutta  kun nuorten kesätyöt, Mukula, Huippuleirit ym. kesän toiminnot alkoivat painaa päälle, niin vapaa-ajan messuja ei ehditty  järjestää  vielä kesällä –99. Mutta  suunnittelua jatkettiin heti syksyllä ja myös kaikki  nuoriso- ja liikuntajärjestöt kutsuttiin mukaan. 

 

Niinpä sitten talven ja kevään 2000 aikana syntyi  Jalasjärven vapaa-ajanmessujen ohjelma ja tapahtuma sai nimekseen AUKUSTI ja tässä ensimmäisen Aukustin ohjelma:

 

Aukusti 2000 - vapaa-ajan messut Jalasjärvellä 18. - 20.8.2000

 

Harrastustoiminta esittäytyy

  • näytökset kaikille ala-astelaisille, yläastelaisille, lukiolaisille ja myös vanhemmille
  • yksi näytös kesti 1,5 tuntia ja n. 30 eri harrastuslajia esittäytyi näytöksin vanhan ala-asteen salissa
  • koulun piha- ja kenttäalueella lisäksi ratsastusnäytös, VPK:n pelastusnäytös ja laskuvarjohyppynäytös


Maakunnallinen nuorisovaltuustojen tapahtuma JUPPI 2000

  • seminaari auditoriossa, jossa  mukana edustajia maakunnan nuorisovaltuustoista, nuorisotoimista ja nuorisoyhteistyö Allianssi ry:stä


Rock-musikaali HÄRÄNTAPPOASE Wilholassa


AUKUSTI-ROCK teltassa

  • maakunnan nuorten bändikisa


Venetsian kuu ja kuutamotanssit teltassa

  • esiintyjinä Matti  Vähäkosken yhtye, Jalas-Jussit, mestaripelimanni Teppo  Välimäki ja pelimannit


Sana sanoo, Laulu laulaa

  • kansanlaulukuoro Peliittojen näytelmällinen kuoroteos kirkonkylän koulun salissa



Tapahtumaa oli järjestämässä ja toteuttamassa n. 150 nuorta, jotka

  • esittelivät jalasjärveläistä harrastustoimintaa näytöksin
  • näyttelivät, soittivat, tanssivat, lauloivat  rock-musikaali Häräntappoaseessa sekä myös vastasivat musikaalin valoista, äänentoistosta, lavasteista ja puvustuksesta
  • juonsivat eri tapahtumia sekä hoitivat monia  järjestelytehtäviä


Aukusti-tapahtuman  järjestämisestä vastasi vuodet 2000-2003 kunnan vapaa-aikatoimi, jossa nuorisotoimella oli vetäjän rooli ja päävastuu järjestelyistä. Tuolloin kesätyöntekijöinä meillä olivat  vuorovuosina Olli-Pekka Pihlaja, Juha Siirtola ja Mikko Jokipii sekä Hanna Huovinen.

Pojat vai pitäisikö sanoa  nyt tänä päivänä jo, että miehet ovatkin toimineet siitä asti Aukustin pääjärjestäjinä ja Hanna  on säveltänyt ja sovittanut musiikkia AlBumi –yhtyeen poikien kanssa  Aukustin nuorisomusikaaleihin. Vuonna 2004  Aukustin järjestelyvastuu siirtyi kokonaan Mukula ry:n nuorille.

 

Aukustiteltta

 

Idea ensimmäisen tapahtuman järjestämisestä teltassa  oli saanut alkunsa siitä, kun
edellisenä  kesänä oli ollut Jalasjärven kunnan vuoro järjestää  silloisten Seinänaapu- kuntien työntekijöitten liikuntailtapäivä ja sen viihteellisemmän puolen tapahtuman järjestämistä varten oli pystytetty  iso teltta Lamminjärven rantaan, jossa oli sitten illalla ohjelmaa ja tanssia. Väkeä oli paljon liikkeellä ja tunnelma oli mukava ja vielä säätkin suosi tapahtumaa.

Niinpä päätettiin vuokrata teltta myös ensimmäiseen Aukustitapahtumaan
nuorten bändikisaa eli Aukusti-rockia ja aikuisten Kuutamotansseja varten.
Teltta todettiin jälleen onnistuneeksi  paikaksi järjestää tapahtumia ja niinpä teltta onkin kuulunut sen jälkeen Aukusti-tapahtumien vakiokalustoon.

 

Wilhola Aukustin tukikohtana

Nuoriso- ja monitoimitalo Wilhola on toiminut koko Aukustin historian ajan
tapahtuman järjestelypaikkana sekä nuorisomusikaalien tai nuorisonäytelmien    
esityspaikkana. Kansainväliset työleiriläiset  ympäri maailman ovat majoittuneet
pariksi viikoksi Wilholan tiloihin. Heistä on ollut suuri apu Aukustia rakentamisessa
ja monien järjestelytehtävien hoitamisessa sekä purku- ja siivoustöissä.
Nuorisotoimella on ollut EU:n  nuoriso-ohjelman rahoituksella  vapaaehtoistyön-
tekijöitä  Euroopan eri maista. Ensimmäinen vapaaehtoinen, itävaltalainen Lukas
Aman, saapui Jalasjärvelle elokuussa 2001 ja hän joutui melkein ensi töikseen
kiinnittämään  sen kesän  Notre Damen kellonsoittaja –nuorisomusikaalissa lavasteina olevat kellot Wilholan kattoon, kun kukaan muu ei uskaltanut sinne kiivetä.

Aukusti juhlii tänä vuonna 10-vuotisjuhliaan ja Wilhola 100-vuotisjuhliaan.
Aukusti-musikaalia tai näytelmää ei tänä vuonna nähdä elokuussa, vaan vasta loka-
marraskuussa. Silloin tulee 30.10.09 ensi-iltaan Wilholan ja Jalasjärven 100 vuoden
historiasta kertova näytelmä Wilhola – elämän talo. Näytelmän ohjaa Eija-Irmeli
Lahti ja käsikirjoituksen siihen on kirjoittanut Kaisa Ikola. Teksti pohjautuu Matti Käkelän ja Terhi Rintalan kirjoittamaan Wilholan juhlakirjaan Talo täynnä Elämää – Wilhola 1909-2009.
    
12.8.2009

Helena Lampinen
Nuorisosihteeri

Aukusti Postituslista

Nimi:


Sähköposti: